Laivatyyppien nimitysperusteita

Kirjoittaja: 
Hannu Konttinen

Johdanto
Laivojen nimitykset juontuivat 1700 -luvulle tultaessa rakenteen, käyttötarkoituksen, aseistuksen tai valmiiden vierasperäisten lainasanojen perusteella. Yleisiä olivat erityisesti hollantilaisista esikuvista muunnetut nimitykset. Tavallisesti laivaa nimitettiin rungon muodon tai siihen liittyvien rakenteiden mukaan. Laivojen nimitysperusteet kuitenkin muuttuivat 1700 -luvun puoliväliin mennessä, jolloin laivoja nimitettiin myös takilan rakenteen perusteella. Nykyisin sekaannuksia aiheuttavat nimitysten käytön ylimalkaisuus sekä riippuvuus tulkitsijasta, ajankodasta ja paikkakunnasta.

Viikinkiajasta nykypäivään
Suomi oli rautakauden lopulla itäbalttilaisen ja skandinaavisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Suomessa ei ole kuitenkaan tutkittu yksityiskohtaisesti rautakaudelle ajoittuvia merialuksia. Tästä syystä on mahdotonta sanoa varmasti, kuinka paljon ne muistuttavat Itämerellä käytettyjä esikuviaan. Luonnollisesti sen perusteella mitä viikinkien yhteyksistä Suomenlahden pohjoisrannikolla tiedetään, voidaan esittää pitkällekin meneviä johtopäätöksiä.

Käytännössä viikinkiajan (800-1050) laivalöydöt tarjoavat parhaan lähtökohdan näkemyksen muodostajina tutkittaessa rautakauden lopulla tai keskiajan alussa käytössä olleita laivatyyppejä. Karvi eli Snekka oli pienempi rannikko- ja saaristolaisalustyyppi. Laivan kokoluokka oli todennäköisesti kaikkein tavanomaisin Itämeren rannikolla. Karvissa ei ollut kiinteitä tuhtoja. Esimerkiksi Osebergin laiva on 21,4 metriä pitkä ja 5,1 metriä leveä. Kyljessä on 12 lautaa. Snekkoja ovat tyypiltään myös Gokstadin ja Tunen laivat. Knarri oli viikinkiajan tärkein kauppa- ja sotalaivatyyppi. Tämän tyyppisestä aluksesta on esimerkkinä Skuldelevin laiva, jonka pituus on 28 metriä ja leveys 4,5 metriä.

Laivan varsinaiseen nimeen liitettiin joskus myös sen tyyppiä ilmaiseva osa. Tapa näyttää olleen yleinen etenkin 1500 -luvulla, jolta aikakaudelta ovat seuraavat esimerkit:

  • Boijorten
  • Katten
  • Ny Kalmar barken
  • Finska Barken
  • Ny Jakten
  • Furuholken
  • Elfsborgs galleja
  • Nya Promen jne.

Nimitysten osalta 1700 -lukua voidaan kuvata eräänlaiseksi ylimenokaudeksi. Uusia takiloita ja runkoja kehitettiin ja niille annettiin omat nimet. Epäselvässä tilanteessa kruunun virkamies saattoi merkitä asiakirjaan jonkin ylimalkaisen nimityksen. Aikakausi lienee historiantutkijoiden kannalta kaikkein hankalin. Nimityksen perusteella ei voida varmistua minkä tyyppistä laivaa on täsmällisesti tarkoitettu.

Esimerkkejä 1700 -luvun nimityksistä Suomessa:

  • Kreijari (kreijare)
  • Kuutti (skuta)
  • Huukkarijahti (hukarjakt)
  • Priki (brigg)
  • Prikanttiini (brigantin)
  • Prikilaiva (briggskepp)
  • Snaulaiva (snauskepp)
  • Kattilaiva (kattskepp)
  • Kaljaasi (galeas)
  • Jahti (jakt)
  • Huukkarikaljaasi (hukargaleas)

Suomessa laivanrakennus tapahtui matkimalla ulkomaisia esikuvia. Meillä käytössä olleet alustyypit olivat käytössä muissakin Pohjois-Euroopan rannikkovaltioissa. Vierasperäiset nimitykset muotoutuivat kansan suussa sujuvaan muotoon. Samaa alustyyppiä saatettiin kutsua useilla eri nimillä esim. proomuksi, lehteriksi tai lotjaksi. Proomu nimitys juontuu slaavilaisesta "parom" tai Ruotsin "pråm" sanasta. Lehteri Englannin "lighter" tai Saksan "leichter" sanasta ja lotja Venäjän "lodka" sanasta.

Venäläiset lotjat olivat purjeellisia sekä myös sauvomalla ja soutamalla liikuteltavia matalakulkuisia aluksia. Sotilastarkoituksiin lotjia rakennettiin runsaasti 1600 -luvulla. Lotjalla tarkoitettiin 1800 -luvun loppupuolella pääasiassa tasapohjaista ilman omaa voimaa liikkuvaa lastialusta, mutta käytössä oli myös kaljaasitakiloituja ja myöhemmin omalla moottorilla varustettuja lotjia. Käyttöalue rajautui tavallisesti sisävesille, jokiin, rannikolle ja satama-alueille.

Suomen rannikolla purjehti sekä limi- että tasasaumaisia aluksia. Aluksia  kutsuttiin toisinaan esimerkiksi klinkkarijahdiksi tai kravelijahdiksi sen mukaan millainen runko ja takila aluksessa oli. Limisaumaisesta laivasta sanottiin myös, että se oli päärmetekoa. Lisäksi kansirakenteet antoivat nimityksille oman lisänsä. Puhuttiin esim. täyskansiprikistä ja puolikansikaljaasista.

Sekaannuksia tapahtui usein myös laivan mittauksissa. On perusteltua olettaa, että laivan mittauksissa on esiintyi tahallisia ja tahattomia virheitä. Epäselvät tulkinnat ja tilastotiedot saattavat johtaa helposti vääriin johtopäätöksiin hylkylöytöjen kohdalla, tutkijan rekonstruoidessa hylyn kokoa ja kuljetuskapasiteettia. Vuoteen 1726 käytettiin lästiä, joka vastaa 2440 kg. Samana vuonna lästin painoksi vahvistettiin Ruotsissa 2448 kg (raskas laivalästi).

Vuonna 1788 tehtiin laskukaavaan joitakin parannuksia ja vuonna 1877 tuli voimaan asetus, jonka mukaan lästi jäi pois käytöstä ja alusten vetoisuus tuli ilmoittaa rekisteritonneina. Lästimäärää ei voitane pitää kovinkaan luotettavana perusteena arvioitaessa laivan tarkkaa kokoa ja mahdollista tyyppiä. Saman laivan lästimäärän kohdalla saattaa ilmetä myös eroavaisuuksia tullitilien ja tuomiokirjan merkintöjen kesken.

Vetoisuus tynnyreissä on myös epäluotettava arviointiperuste. Virheen suuruuteen vaikuttaa oleellisesti rungon ja lastitilan muoto. Vetoisuus halkosyleinä voidaan antaa vain suuntaa osoittavana lukuna. Halkosylien määrä vaihtelee melkoisesti lästiä kohden. E.E. Kaila ilmoittaa yhden halkosylen kuljetukseen tarvittavan yhden laivalästin, kun esimerkiksi Yrjö Kaukiainen ilmoittaa Koivistolla lastatun kolme halkosyltä lästiä kohden.

Laivan pituus jaloissa tarkoitti yleensä Ruotsin jalkaa, jota myös F.H. Chapman käytti. Ruotsin jalka oli 0,296 metriä. Samaa mittaa kutsuttiin myös Suomen jalaksi. Alla on esitetty nimitysten karkea jakoperuste 1700 -luvulla. On huomattava, että sama nimitys voi tarkoittaa myös runkoa ja takilaa.

Runkoa tarkoittavat nimet Takilointia tarkoittavat nimet
Flöitti Fregatti
Fregatti Huukkari
Häkki Huukkarijahti
Jahti Jahti
Kaljuutti Kaljaasi
Katti Kreijari
Parkki Kuunari
Pinkki Prikanttiini
Proomu Priki
  Snau

Laivoja kutsuttiin 1800 -luvulla kansainvälisesti yhtenäisillä nimillä takilan rakenteen mukaisesti. Tämä kehitys oli varmasti väistämätön ja johtui käytännön syistä, koska oli huomattavasti helpompaa kuvata alus takilansa mukaan. Purjeet näkyivät jo kaukaa. Satamassa kun purjeet oli laskettu, voitiin tunnistus suorittaa helposti takilan pyöröpuista.

Laivoissa, joita rakennettiin ja takiloitiin vanhaan tapaan säilyivät vanhat nimitysperinteet sellaisinaan. Yleisen käytännön mukaan 1700 -luvun laivapiirustuksissa takila jätettiin piirtämättä, koska takilaa pidettiin valinnaisvarusteena. Laivan tilaaja tai aluksen tuleva kapteeni sai itse valita sopivimman takilan alukseensa. Fregattirungossa saattoi olla esim. prikitakilointi, jolloin alusta myös kutsuttiin prikiksi.

Yleisnimet
Haapioksi kutsuttiin veneitä sekä pienehköjä purjeveneitä Sisä-Suomessa ja itäisellä Suomenlahdella. Nimeä käytettiin epäjohdonmukaisesti. Tämän nimityksen perusteella ei veneen tyyppiä tai rakennetta voida yksilöidä. Alkuperäisessä vanhemmassa merkityksessä haapiolla tarkoitettiin yhdestä haapatukista levittämällä valmistettua primitiivistä venettä.

Esping on haapion ruotsinkielinen vastine, jolla ei tarkoiteta yhdestä puusta valmistettua venettä. Espingiksi kutsuttiin merialueilla erilaisia veneitä kuten soutuveneitä, isoveneitä, laivaveneitä, barkasseja, eshaluupeja, gigejä jne. Esping nimi mainitaan mm. Raaseporin linnan inventaarioluettelossa vuodelta 1548. Ainakin 1700 -luvulla Espingiksi kutsuttiin yleisesti pieniä rannikkopurjehtijoita. Esimerkkinä haverista mainittakoon vuonna 1692 haaksirikkoutunut Konrad Bertramin espingi, jonka lastina oli 100 tynnyriä suolaa ja muuta tavaraa.

Saimaan alueella kavassiksi kutsuttiin 1500 -luvulla erikokoisia kuormaveneitä. Olavinlinnan liepeillä oli erityinen kavassisatama. Kavassit kulkivat purjein tai soutaen kuten monet muutkin alustyypit samaan aikaan. Kavasseja käytettiin erityisesti laivastossa, jossa kuljetustarve oli suuri.

Kuutti oli lähes kaiken kattava nimitys. Nimi on lainasana Ruotsin scutha => skuta sanasta (skute, skuthe), jonka vastineena Suomenkielessä esiintyvät nimitykset kuutto, kuutta, kuutti tai skuuta.

Kuutto nimitystä on käytetty lautaruuhesta esim. Alavieskassa. Samassa merkityksessä kuutti nimitystä käytettiin esimerkiksi Jaakkimassa, Kaukolassa ja Salmissa. Kuutti nimitys tarkoitti purtiloruuhea Sortavalassa, Suistamossa, Ruskealassa, Parikkalassa, Ilomantsissa, Kontiolahdella, Enossa, Pielisjärvellä ja Tuupovaarassa.

Kuutti nimitys liittyy vaatimattomasti rakennettuihin pienehköihin (karneeraamaton, harvakaarinen) talonpoikaisaluksiin (maalaisaluksiin), kuten talonpoikaiskaljaaseihin jne. Nimitys ei ole vakiintunut tarkoittamaan mitään tiettyä laivatyyppiä. Kuutti esiintyy myös porvareiden omistamien alusten yhteydessä, joskin huomattavasti harvemmin.

Laiva sana liittyy kaikkein vanhimpaan merenkulkutermistöön. Nimitys esiintyy jo vuonna 1143 venäläisessä kronikassa. Vielä 400 vuotta myöhemmin laivalla tarkoitettiin yleensä suurikokoista vähintään kaksimastoista alusta, mutta laivaksi saatettiin kutsua mitä tahansa suurta purjehtijaa.

Laiva nimityksellä tarkoitetaan 1600 -luvulla pääasiassa tasasaumaisen aluksen runkoa, jolloin puhuttiin kravellilaivasta. Nimeen voitiin myös liittää takilan tyyppiä kuvaava osa, jolloin puhuttiin esimerkiksi snaulaivasta.

Hoilo nimitystä on meillä käytetty joissakin yhteyksissä. Joskus tutkija on saattanut tulkita aluksen vain ylimalkaisesti hoiloksi. Hoilolla tarkoitetaan täsmällisesti kahvelikuunaria, mutta sillä voidaan tarkoittaa kaikkia kaksi tai useampimastoisia raakapurjeettomia aluksia kuten esimerkiksi jahtia, jaalaa tai kaljaasia, mutta ei esimerkiksi kuunaria, jonka fokkamasto on raakatakiloitu. Nimitys juontuu ilmeisesti hollantilaisesta 1500-luvun "hoy" rannikkoaluksesta. Hoilolla ja kuutilla on mahdollista tietyissä yhteyksissä tarkoittaa samaa alusta.

Pursi nimitystä käytettiin yleisesti pienemmistä apu-aluksista tai saaristopurjehtijoista. Nämä saattoivat olla myös kuutteja tai kajuuttaveneitä esim. nimityksellä kajuuttapursi tarkoitettiin talonpoikaista kajuuttavenettä.

Laivoja kuvataan usein Espanjan, Saksan, Tukholman tai Tallinnan purjehtijoiksi. Nimitys ei tarkoita mitään laivatyyppiä erityisesti. Yleisimmin nimityksellä halutaan viitata laivan kokoon.

Tukholman purjehtijat olivat pääasiassa kuutteja, kajuuttaveneitä, espingejä ja jahteja. Juutinrauman läpi Atlantille ja Välimerelle purjehtivat yleensä fregatit, parkit, prikit ja kuunarit kantavuudeltaan yli 100 lästiä. Joskus Välimerelle uskaltautui hyvinkin pieniä laivoja kuten jahteja ja huukkareita. Tallinnan purjehduksia voitiin tehdä 10-20 lästin pikkualuksilla.

Vielä 1700 -luvun jälkipuolella suurin osa Espanjan purjehtijoista oli alle 100 lästin laivoja, joukossa jopa alle 27 lästin aluksia. Saksan purjehtijoilla tarkoitetaan 1500 -luvun lopulla 20-30 lästin kantoisia laivoja.

Ensimmäisen suomalaisen Espanjan purjehtijan uskotaan olleen helsinkiläisten porvareiden omistama Stiernan, joka haki suolalastin Espanjasta vuonna 1585. Esimerkiksi 1650 -luvulla purjehti Viipurista Välimerelle suomalaiset Espanjan kävijät Wapn von Wiborg ja Sancte Peter. Varsinaisella Espanjan purjehtijalla tarkoitetaan 1700 -luvun suuria 200-300 lästin kantoisia ja 26-40 metrin pituisia laivoja. Laivoissa oli useimmiten myös tykit merirosvojen varalta.

Alusten nimityksiä
Nimitysten kohdalla esiintyvät mitta- ja kantavuustiedot sekä aseistuksen määrä ovat kyseiselle alustyypille viitteellisiä.

AMIRAALILAIVA, REGAALILAIVA, LIPPULAIVA
Suurikokoinen linjalaiva, josta käsin laivaston tai laivasto-osaston päällikkö johtaa manööverejä.

AMMUSLAIVA
Laivaston erikoisrakenteinen huoltoalus.

AVONAINEN HALKOPROOMU, EVÄSKONTTI (Saimaa)
21,2-26,2 metriä pitkä ja 6,5-6,6 metriä leveä kyljessä hinattava proomu, jossa kuljetettiin höyrylaivojen tarvitsema polttopuu.

AVONAINEN LASTIPROOMU (Saimaa)
17,6-30,1 metriä pitkä ja 4,6-7,1 metriä leveä alus.

AVONAINEN LASTIVENE, KUORMAVENE, SUURVENE (Saimaa)
15 metriä pitkä ja 4,8 metriä leveä purjein ja soutaen liikuteltava limisaumainen alus.

AVONAINEN PROOMU (Saimaa)
13,2-29,3 metriä pitkä ja 3,5-6,7 metriä leveä puurakenteinen skanssilla varustettu alus.

AVONAINEN VENE (Saimaa)
14,5 metriä pitkä ja 3,9 metriä leveä purjein ja soutaen liikuteltava alus

BRIKANTTIINI, SOTA-PRIKI
Ensimmäiset tyypit sota-aluksia 1600 -luvun lopulla. Laivassa oli 10-20 kanuunaa. Venäjän laivaston brikanttiinit varustettiin 14 kanuunalla. Vaikka tyyppi suunniteltiin sotalaivaston käyttöön yleistyi se vähitellen myös kauppalaivastossa. Katso myös kuunaripriki.

BOJORTTI
Limisaumainen ja pyöreäperäinen pienehkö kauppalaiva tai kuljetusalus. Suomessa Jouksholmenin veistämöllä valmistettiin vuosina 1676-1679 kahdeksantoista bojorttia, jotka olivat 16,8-20 metriä pitkiä ja 5,3-5,6 metriä leveitä. Nämä bojortit rakennettiin laivaston käyttöön Laatokalle. Kauppa-aluksena bojortti esiintyy Itämerellä 1500-1600 -luvuilla.

BRIIKKA, RIIKA
Kolmimastoinen suurehko purjealus Laatokalla.

DANZIGIN LAIVA
1400 -luvun uusi laivatyyppi. Kastellit on yhdistetty runkoon. Aiempaa virtaviivaisempi ja vahvempi runko on suunniteltu erityisesti pohjoisille vesille. Ankkuritouvit juoksevat ankkuriklyyssien kautta kannelle. Laivan ainoan tolppamaston päässä on pyöreä märssykori.

ERÄVESIVENE
Lempäälän käräjien pöytäkirjassa vuonna 1558 mainittu vene. Ilmeisesti suurikokoinen pitkälle erämaamatkalle soveltuva vankkarakenteinen venetyyppi.

ESPING
Pienikokoinen laivavene.

FLÖITTI, HUILU
Hollantilainen pyöreäperäinen, laakapohjainen, tasasaumainen ja kolmimastoinen 1600-1700-luvun kauppalaiva. Ensimmäinen flöitti rakennettiin Hoornissa vuonna 1595. Nimitys juontuu rungon muodosta. Runko oli täyteläinen ja vaikeasti purjehdittava. Suomeen myyty hollantilainen flöitti De Vrede oli tammirakenteinen pyöreäperäinen, tasapohjainen ja kantavuudeltaan 262,5 lästiä.

FREGATTI
Fregatti tuli käyttöön 1600 -luvun alkupuolella. Tuolloin ne muistuttivat ulkonäöltään pinassia. Fregatti oli aluksi suurien merivaltojen käytössä. Niiden koko ja aseistus vaihteli melkoisesti. Fregatista tuli 1700 -luvulla rantavaltioissa suosittu alustyyppi. Fregatti nimitys tarkoittaa runkoa ja takilaa. Myöhemmin nimityksellä ymmärrettiin vain täystakiloitua laivaa. Nimitys on säilynyt eri maiden laivastoissa meidän päiviimme saakka.


Starevja Nikolain kaivauskartta vuodelta 1986. Piirros Hannu Konttinen

GALJOTTA, GALJOTTI
Kaljuutin muunnos Laatokalla. Laatikkomaisen leveä, tasapohjainen, matalakölinen ja kaksimastoinen purjelaiva. Tyyppi oli Laatokan olosuhteisiin melko suurikokoinen ja kömpelö. Nimitys tunnetaan jo 1800 -luvun alkupuolelta.

Esimerkiksi Jaakkimasta galjottaliikenne loppui vuoden 1890 paikkeilla. Tyyppiä oli suomalaisten ja venäläisten käytössä. Korvaavaksi tyypiksi tuli 1800 -luvun lopulla kaljaasi, joka oli kevyempi ja purjehduskykyisempi laiva.

HAAPIO (Savonlinna)
Savonlinnan veistämöllä vuonna 1578 rakennettu venetyyppi. Pituus 15,5 metriä ja leveys 4,7 metriä. Veneet rakennettiin Käkisalmen sotaretkeä varten.

HALLAN PROOMU
Hallan proomut olivat 12 metriä pitkiä ja 6 metriä leveitä. Lankutus oli mäntypuuta ja polvet sekä vahvikkeet oli veistetty kuusijuurakoista.

HOLKKI, HOLKAN, HULKKI
Holkki esiintyy asiakirjoissa 1000 -luvulla. Varhainen holkki oli pieni venemäinen alus (ruuhi, haapio), eikä sillä ole yhtäläisyyksiä yleisimmin holkkina tunnettuun kauppalaivaan. Suomessa keskikokoisten alusten ryhmään kuuluva hulkki palveli sotalaivastossa jo 1400 -luvulla. Holkki luokitellaan 1500 -luvun alkupuolella keskikokoiseksi kauppalaivaksi.

Tavallisesti holkki tarkoittaa 1400 -luvulla käyttöön tullutta kolmimastoista kauppalaivaa, jonka runko on limisaumainen ja reelinki tasasaumainen. Kansipalkit tai laitojen tukipalkit lävistivät ulkolaidan. Toisessa merkityksessä holkilla (hulk) tarkoitetaan vanhaa laivarunkoa tai sotalaivaa, jota käytetään varastoaluksena, asuntolaivana, kasarmi-laivana tai nosturialustana, jolla mastot, tykit ja ankkurit nostetaan paikoilleen.

HUUKKARI, HUKARILAIVA
Pienehkö kaksimastoinen alustyyppi, joka on saanut nimensä takiloinnin mukaan. Isomasto keskellä runkoa raakatakiloitu. Peräosan mesaanimastoon oli takiloitu kahveli- ja raakalatvapurje. Esikuvana on ollut hollantilainen hooker -alustyyppi, joka on kehittynyt ketchistä. Hookerin kalastusversiossa oli sumppu. Kauppamerenkulussa käytettiin kaksi- tai kolmemastoisia versioita. Mäntyrakenteinen kaksimastoinen huukkari Der Löwe valmistui vuonna 1727. Se oli 12,6 metriä pitkä ja 5 metriä leveä. Kooltaan 26 lästin aluksen kapteenina toimi Frans Jakobsson.

HYLKIVENE
Keski-Pohjanmaan rannikolla käytetty loivakeulainen raakapurjeinen hylkeenpyyntivene.

HÖYRYLOTJA, TERVAHÖYRY, PIKINYTKY (Saimaa)
22,51-31,1 metriä pitkiä ja 5,76-7,1 metriä leveitä höyrykoneella varustettuja puurakenteisia laivoja. Höyrykoneiden teho oli 18-134 hv. Alustyyppi kehittyi Keski-Eurooppalaisesta esikuvasta sisävesistöömme ja kanavaliikenteeseen sopivaksi rahtialukseksi. Vetoisuudeltaan 100-140 nettorekisteritonnia.

ISOVENE, LAIVAVENE, PARKAASI, BARKASSI, BARGE, SKEPPSBÅT
Sota- ja kauppalaivoissa käytetty yhteysvene. Veneet olivat purjehtivia ja/tai soudettavia. H.F. Chapmanin suunnittelemat veneet olivat 6.1-11.4 metriä pitkiä ja 1,8-3 metriä leveitä. Suurimmissa oli 8 airoparia. Nimitys isovene kuuluu laivan suurikokoisimmalle veneelle, mutta laivaveneellä tarkoitettiin mitä tahansa laivan venettä. Mainittakoon, että kaleerit kuljettivat mukanaan espingiä.

JAALA
Tallinnalaisporvari Helmich Ficken tilikirjojen mukaan Helsingin pitäjän talonpojilla oli käytössään 12 jaalaa vuosina 1509-1542. Kirjallisuudessa on joissakin yhteyksissä mainittu, että jaala on 1800 -luvulla käyttöön tullut talonpoikainen alustyyppi, jonka nimitys juontuu takiloinnista. Näillä jaaloilla tarkoitetaan kaksi- tai kolmimastoista ainoastaan kahvelipurjeilla (latvapurjeeton) takiloitua alusta. Vehkalahdella jaala erotettiin jahdista yksiosaisen maston perusteella (jahdissa kaksiosainen). Yleinen rannikollamme vielä 1900 -luvun alkupuolella.

JAHTI, JÄHTI
Jahti nimitys on tunnettu Suomessa jo 1700 -luvulla. Jahdit olivat yksi- tai kaksimastoisia pienehköjä rannikkopurjehtijoita. Nimitys voi tarkoittaa runkoa tai takilaa. Suomessa kauppamerenkulussa käytetty jahti on saanut nimensä takilan mukaan. Siinä on keulapurje, kahvelipurje sekä usein myös latvapurje. Kantavuudeltaan ne olivat 6-30 lästin luokkaa.

Jahdeista käytettiin erilaisia nimityksiä käyttötarkoituksen tai rungon rakennustavan mukaan esim. postijahti, kruununjahti, klinkkarijahti, kravelijahti jne. Mesaanimastolla varustettuja jahteja saatettiin kutsua myös virheellisesti huukkareiksi tai huukkarijahdeiksi. Kustaa III ajalta tunnettuja kuninkaanjahteja olivat Amphion ja Amadis. F.H. Chapman piirsi Mälarilla rakennetun Amphionin, josta käsin kuningaskunta seurasi sotatapahtumia Suomenlahdella.

JOLLA, JULLA
Pieni avonainen laiva- tai yhteysvene.

KAHVELIKUUNARI, TASALATVAKUUNARI, HOILO
Nimitys tulee takilan mukaan. Aluksessa oli 2-7 mastoa, joissa oli kahveli- ja latvapurjeet. Pietarsaaren kaupunginmuseon kokoelmissa on nähtävissä kuopiolaisen kaksimastoisen kahvelikuunari Savon pienoismalli.

KAIKKA, KAIIKKI, KAJIK
Välimerellä ja etenkin Turkissa henkilöliikenteessä käytetty pitkä ja kapea purjeellinen sekä soudettava alus. Venäjän laivastossa pieni yksimastoinen keulatykillä varustettu tykkivene, jotka nimettiin numeroimalla esim. No 11, No 18 jne.

KAJUUTTAVENE, ISOVENE (Ahvenanmaa)
Limisaumainen, yksi- tai kaksimastoinen kahveli- tai raakapurjeella taklattu tasaperäinen merivene. Peräosassa olevassa kajuutassa oli limilautainen harjakatto. Peräsimen piena ulottui katon yli. Peräpeilissä oli kaksi ikkuna-aukkoa. Sama runkotyyppi esiintyy myös ilman kajuuttaa, jolloin sitä kutsuttiin isoveneeksi.

Venettä käytettiin kuljetuksiin mm. Tallinnaan sekä erityisesti markkinamatkoilla Tukholmaan ja Helsinkiin. Veneet olivat pituudeltaan 5-15 metriin. Tavanomaisin koko oli 11-13 metriä. Leveyden suhde pituuteen oli n. 1 : 2,5-2,6. Kajuuttaveneitä kutsuttiin myös kuuteiksi.

KALEERI, GALER, GALERE, GALLEY
Alkuaan Välimerellä käytetty sota-alus. Tyyppi oli käytössä vuosina 3000 Ekr.-1700 Jkr. Käytössä oli yksi- kaksi- (dieri) ja kolmi- (trieri) sekä useampisoutuisia tyyppejä. Soutamalla voitiin saavuttaa 5-7 solmun vauhti. Vanhimmissa yksisoutuisissa tyypeissä soutajat istuivat eri tasolla.

Ensimmäisissä Välimerellä käytetyissä kaleereissa oli keulapuskuri. Keulapuskuri korvattiin 1500-1600 -luvuilla keulatykillä. Mastoja oli yhdestä kolmeen taklattuna latinalaispurjein. Ruotsin laivaston kaleeriase rakennettiin 1700 -luvun alkupuolella. Vuonna 1756 kaleerieskaaderi erotettiin amiraliteetista ja merilaivastosta. Kaleerit kuuluivat sotaministeriölle alistettuun armeijan laivastoon. Kaleerieskaaderit sijaitsivat Tukholmassa ja Viaporissa. Vuonna 1823 armeijan laivasto liitettiin sotalaivastoon. Suomessa käytiin viimeiset meritaistelut tällä alustyypillä 1700-1800 -lukujen vaihteessa.

Kaleeri nimitystä on käytetty meillä jossain määrin yleisnimityksenä kaikista soudettavista laivoista. Suomessa kaleeri oli yksinomaan sota-alus, jota käytettiin myös vartiopalveluksessa, huoltokuljetusten turvaamisessa ja taistelujoukkojen siirtokuljetuksissa.

Esimerkiksi Ruotsissa rakennettiin vuonna 1749 kaksimastoinen kaleeri. Aluksen liikuttamiseen oli varattu 22 airoparia. Jokaisessa airossa oli neljä miestä. Tulivoimaa edusti yksi 24 -naulainen ja kaksi 6 -naulaista kanuunaa. Partaaseen oli kiinnitetty kolmenaulaisia nikhakoja.

Suurimmissa Venäjän laivaston kaleereissa oli 16, 18, 20, 22 tai 25 soutupenkkiä. Penkeillä pystyi istumaan enimmillään 12 miestä (yhdestä kuuteen airoa kohden). Aseistuksena oli 5-8 kanuunaa. Näistä kolme sijaitsi keulassa ja loput peräosassa. Lisäaseistuksena saattoi olla penkkien väliin sijoitetut pienet nikhakat. Purjeiden käsittelyä varten tarvittiin kuusi matruusia sekä pursi- tai perämies.

Skampavoijiksi (neljänneskaleeri) kutsuttiin Venäjän laivastossa tavanomaisia kaksimastoisia soutualuksia 1700 -luvun alkupuolella. Aluksen pituus oli noin 30 metriä ja syväys 1,5 metriä. Airopareja oli 18. Koostaan huolimatta aluksessa palveli vain 125 miestä.

Välimerellä kaleereita oli myös kauppalaivaston käytössä. Sen pitkän elinkaaren aikana esiintyi useita muunnoksia ja nimityksiä. Kaleeri osoittautui 1700 -luvulla vanhentuneeksi merisodankäyntiin. Ruotsin viimeiset kaleerit rakennettiin vuonna 1749.

KALEIJA, GALERIE
Tasasaumainen raakatakiloitu kolmimastoinen laiva, jonka peräosaan oli rakennettu parvi tai kulmagalleria. Aseistuksena n. 30 kanuunaa. Miehistönä 30-70 merimiestä. Vuosina 1588-1589 rakennettiin Ruotsin laivastolle Suomessa 8 kaleijaa. Ruotsin laivaston kaleijat luokiteltiin meillä keskikokoisiin aluksiin kuuluviksi. Kantavuudeltaan ne olivat 100-200 lästin luokkaa.

KALJAASI, GALLEAS, GALJAS, GALEAS, GALEASSE, GALEAZZA, GALEACE, GAGLIAGT
Kaljaasi nimitys tulee takilan perusteella. Nimitys on alkuperäisessä vanhassa merkityksessään tarkoittanut kaleeria. Se sai nimensä Välimereltä, jossa tyyppi kuului 1500 -luvulla mm. Espanjan laivastoon. Kaljaasi oli yritys yhdistää soutu- ja purjealuksen ominaisuudet toimivaksi kokonaisuudeksi. Yritys epäonnistui ja 1600 -luvulla Galeassi poistui käytöstä.

Meillä kaljaasi edusti omaa Pohjois-Eurooppalaista alustyyppiään, joka oli hyvin yleinen rannikollamme. Pohjoinen kaljaasimme on erotettava selvästi alkuperäisestä yhteydestään. Itämeren liikenteessä käytettiin 1700 -luvulla 30-40 lästin kantoisia kaljaaseja. Tätä kokoluokkaa edustivat mm. 1720 -luvun kaljaasit Der Swaan ja Jungfru Maria. Samalta ajalta peräisin olevan kaljaasi Concordian omisti kahden kauppiaan yhteenliittymä.

Runkoratkaisultaan kaljaaseja oli avoimia limi-/tasasaumaisia, joka tarkoitti, että runko oli limisaumainen vesirajaan tai vyötelaitaan asti, yläosan ollessa tasasaumainen. Esimerkkinä tästä mainittakoon kaljaasi Wänskap vuodelta 1827, joka oli 25,8 metriä pitkä ja 7,5 metriä leveä sekä syväykseltään 2,7 metriä. Lisäksi oli kannellisia kokonaan limisaumaisia sekä jo 1700 -luvulla pääasiassa porvareiden rakentamia kokonaan tasasaumaisia runkoja, joiden kantavuus oli n. 20-70 lästin luokkaa.

Kaljaaseiksi takiloitiin vielä 1900 -luvun alussa tasa- ja limisaumaisia runkoja. Pohjoismaissa kaljaasien rungot rakennettiin aina tai lähes aina peräpeilillisiksi. Suomessa kaljaasilla ymmärretään kaksi- tai kolmemastoista laivaa, jossa on yksi tai useampi kokkapurje (yleisimmin 2-3). Jokaisessa mastossa on kahveli- ja toppipurje. Laivan perässä on ruorihytti ja miehistön tilat. Ruumatila on suuri ja kattaa lähes koko rungon pituuden, keulassa sijaitsi miehistö- ja varastotiloja.

KALJUUNI, GALJON, GALLEON
Suomessa kaljuuneiksi kutsuttiin kaljuuna rakenteisia tasasaumaisia laivoja. Euroopassa tyyppi oli seuraava kehitysaskel karakista. Korkea keulakastelli oli kaljuunissa madallettu tai poistettu kokonaan. Muutos teki mahdolliseksi purjehtimisen hankavastaiseen. Alustyypin suunnitteli vuonna 1570 englantilainen sir John Hawkins.

Espanjalaiset ottivat kaljuunin käyttöön 1600 -luvun lopulla. Tämä tyyppi kuului monien muiden tavoin aluksi ainoastaan laivastolle siirtyen myöhemmin myös kauppalaivaston käyttöön.

KALJUUTTI, GALLIOT, GALIOT, GALEOT, KITSI, KETCH
Pienehkö tasapohjainen ja pyöreäperäinen rannikkopurjehtija, joka oli varustettu alaslaskettavilla sivuköleillä eli miekoilla. Myöhemmin kaljuutti rakennettiin perinteiselle kölille. Suurimmat kaljuutit olivat 1600 -luvulla kolmimastoisia. Muodoltaan kaljuutti muistuttaa koffia. Erot löytyvät lähinnä rungon leveydestä ja nopeudesta.

Suomessa kaljuuteiksi nimitettiin yleisesti peräkajuutalla ja peräpeilillä varustettuja laivoja. 1700 -luvulla purjehti Venäjällä rakennettu kolmimastoisen kaljuutti Sankt Simeon. Sen pituus oli 23 metriä, leveys 6,5 metriä ja lastiruuman syvyys 3 metriä. Runko oli kantavuudeltaan 90 lästiä, joten ruumaan voitiin lastata 1600 tynnyriä suolaa.

Kaljuutti nimi tarkoittaa myös pommikitsiä (mörssärikitsi). Tässä laivassa oli kaljuuttimainen runko. Fokkamaston paikalla oli mörssäri. Venäjän laivastoon kuului 1700 -luvulla kaljaasitakiloituja kaljuutteja. Näitä aluksia käytettiin eri tehtävissä ja kutsuttiin esim. muonankuljetuskaljuuteiksi tai pommituskaljuuteiksi (pommikitsi, mörssärikitsi).

Pommituskaljuuttia käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1682, jolloin ranskalaiset "mörssärikitsit" pommittivat mereltä Algerin kaupunkia. Ruotsalaisissa pommikitseissä oli kaksi mörssäriä. Laivat ankkuroitiin tavallisesti suojaisaan paikkaan josta pommitettiin vihollisen maalla sijaitsevia varustuksia.

KAMPIVENE, VEIVIVENE
Kampiveneitä käytettiin 1800 -luvun puolivälin tienoilla välittämään paikallisliikennettä. Rungossa oli siipipyörät molemmilla sivuilla. Siipipyöriä yhdistävä akseli oli kampimainen, jota veivaamalla vene saatiin liikkeelle. Helsingissä Kauppatorin ja Kaivopuiston välillä liikennöi Käviä sekä Oulussa sisä- ja ulkosataman välillä Necken.

KANNELLINEN LOTJA (Saimaa)
Runko 29 metriä pitkä ja 5,9 metriä leveä.

KANNETON LASTIPROOMU, RAHTILOTJA (Saimaa)
Runko 29 metriä pitkä ja 6,5 metriä leveä.

KARAKKI, CARRACK, KRAECK
Suurikokoinen kauppalaiva Etelä- ja Pohjois-Euroopassa 1300-1500 -luvuilla. Runko oli leveä ja täyteläinen. Aikakautensa lopulla laivassa oli korkeat perä- ja keulakastellit, joihin oli rakennettu kehikot aurinkokatoksille. Laiva oli kolmimastoinen, joista isomasto oli tolppatyyppinen ja hallitseva. Maston huipussa oli märssykori.

KARVAS, KARBUS
Nuotanvedossa käytetty vene. Kenraalimajuri Golowinin käyttämä nimitys Ruotsin laivaston veneistä.

KATTI, LASTILAIVA
Tasasaumainen kolmimastoinen 1700 -luvun kauppalaiva. Kantavuudeltaan yli 60 lästiä. Keulavannas ilman kaljuunaa. Nimitys tulee rungon perusteella. Katin runko oli suunniteltu erittäin kantavaksi ja täyteläiseksi. Pekka Toivanen mainitsee, että katti olisi kehitetty flöitin rungosta.

KAVASSI
Sana on vierasperäistä (arab. = jousimies) alkuperää ja viittaa sotalaitokseen. Turkissa kavassi määrättiin suojelemaan ulkomaisia lähettiläitä . Suomessa nimitys tarkoittaa suurikokoista sota-aluksena käytettyä venettä. Kavasseja käytettiin mm. vartioaluksina 1500 -luvun lopulla. Kavassit kuuluivat Olavinlinnan laivastoon, jonka tuntumassa sijaitsi kavassisatama. Tarkempaa tietoa aluksen koosta ja rakennustavasta ei ole.

KELAVENE
Tarkoitettu noin 30-40 ympäryspuomin suuruisten tukkilauttojen hinaamiseen. Runko 6-7 metriä pitkä ja kelalla varustettu. Vintturilla varustetut kelaveneet pystyivät hinaamaan 8-10 tuhannen tukin kehälauttoja. Veneet olivat soutuveneen kaltaisia, mutta vahvarakenteisempia. Keula- ja peräranka oli vahvistettu metrin pituisilla veneen kumpaakin laitaa kulkevilla raudoilla. Venelautojen leveydestä riippuen veneissä oli 5-7 lautakertaa.

KETTINKIPROOMU, KETTINKIVENE
Raskaiden ankkureiden ja uitto- saha- ja laivakettinkien nostamiseen ja siirtämiseen tarkoitettu alus. Jotkut näistä oli varustettu nostoranalla.

KIERREVENE, KIERÄVENE
Laatokalla kokkavenettä pienempi vene.

KIRKKOVENE, KIRKKOPAATTI
Rannikolla ja järviseudulla kirkkomatkoihin käytetty pitkä ja monihankainen (4-18) yhteisomistuksessa oleva limilaitainen vene.

KNARRI (1200 -luvulla)
Alkuaan viikinkien käyttämä kauppalaiva. Myöhemmin knarri sai korkeamman laidan, keula-, perä- ja mastokastellit sekä ajalle tyypilliset sivumelat ja tolppamastot. Runko oli limisaumainen ja laudoituksen läpi ulottuivat kansipalkit. Knarri toimi koggi -laivalle varhaisena esikuvana.

KOGGI, KOGGE, KOGCHO, COG, HANSALAIVA
Limisaumainen 1100 -luvulla käyttöön tullut Pohjois-Saksalainen kauppa- tai sotalaiva. Kansipalkit lävistivät ulkolaidan. Bremenin koggi 1380 -luvulta antaa toistaiseksi parhaan kuvan aikansa merkittävimmästä Itämeren kauppalaivasta. Vuonna 1412 annettuun määräykseen perustuen hansalaivojen suurimmiksi mitoiksi tuli syväys n. 3,6 metriä, pituus noin 18 metriä ja leveys noin 5,7 metriä.

Koggi kehittyi pitkän aikajakson kuluessa pienehköstä yksinkertaisesta teräväkeulaisesta aluksesta suureksi kauppalaivaksi, jonka merkitys Itämerenpiirissä oli huomattava. Se kehittyi pitkän elinkaaren aikana melkoisesti ja oli 1400 -luvun lopulla mittasuhteiltaan sekä rakenteeltaan aivan toisen tyyppinen laiva, kuin esim. Bremenin koggi.

Hornborg on monien muiden tutkijoiden kanssa tullut siihen tulokseen, että Koggi nimitys jäi syrjään holk -nimen tieltä. Eräät tutkijat ovat täysin päinvastaisella kannalla. Molemmat nimitykset ovat ikivanhoja ja vain alkuperäiset laivatyypit muuttuivat vuosisatojen kuluessa nimitysten säilyessä entisellään. Holkki nimitys säilyi pidempään käytössä ja on ilmeistä, että korvaavuusväite perustuu juuri tähän.

KORVETTI
1700 -luvulla pienimpiä fregatteja kutsuttiin korveteiksi. Korvetit oli varustettu yleisimmin priki-, kuunari tai parkkitakilalla. Nimitys kuvaa lähinnä aluksen käyttötarkoitusta ja tulivoimaa (noin 18 kanuunaa). Korvetteja käytettiin mm. saattue- tiedustelu ja kaapparitoimintaan. Nimitys on säilynyt eri maiden laivastoissa nykypäiviin asti.

KRAVELI, KARAVELI, KRAVEL, CARAVELL, CARAVELA, GALEONI
Vanha alkuperäinen tyyppi oli kokonaan tai osittain latinalaispurjeilla varustettu. Vuonna 1255 nimitys esiintyy kalastusveneiden nimenä. Vielä 1500 -luvun lopulla tarkoitti myös pienehköä purjealusta.

Ruotsalaiset kravellit olivat sukua galeoneille. Tunnetuimmassa merkityksessä kraveli on tasasaumainen Etelä-Eurooppalainen portugalilaisten 1400 -luvulla kehittämä laivatyyppi.

Latinalaispurjeilla varustetut kravellit purjehtivat paremmin vastatuuleen kuin raakatakiloidut alukset. Aiemman kahden maston lisäksi niihin lisättiin myöhemmin kolmas raakatakiloitu masto.

Englannin laivaston tarkastaja William Borough piti 1500 -luvun lopulla seuraavia mittasuhteita tälle alustyypille parhaimpina:

  • Kömpelöimmät 2 : 1 : 0,5.
  • Nopeimmat 3 : 1 : 0,4.

[ kaava = köli : leveys keskilaivasta : lastiruuman syvyys ]

KREIJARI
Kreijari kuului 1400 -luvun puolivälissä suurempien alusten luokkaan. Nimitys esiintyy armeijan kuljetusaluksena (lastialuksena) jo 1500 -luvun loppupuolella. Vanhin tunnettu kreijari on Turun linnan asiakirjoissa mainittu Furublåssen. Kreijareiden koko vaihteli 16-22 metrin välillä. Yleinen kauppalaivana 1700 -luvulla. Esimerkiksi vuonna 1722 viipurilainen Mathias Pülsen omisti 60 lästin vetoisen Stad Wijburg nimisen kreijarin.

Kreijari nimitys juontuu takiloinnista. Laivassa oli kaksi tai kolme raakatakiloitua tolppamastoa. Runkorakenteita oli limi- ja tasasaumaisia. Tämän johdosta käytettiin myös nimityksiä kravelikreijari tai klinkkarikreijari. Kantavuudeltaan n. 40 lästin luokkaa. Esimerkkejä 1720 -luvun kreijareista ovat mm. 17 lästin Nordstern ja suuri 60 lästin Die Stadt Wiborg.

KUIRU, KUIRI, KUIRULUUPPI
Pienikokoinen teräväkeulainen ja -peräinen useimmiten purjeilla varustettu saaristovene.

KUTTERI
Pienikokoinen purjealus. Nimitys juontuu takiloinnista. Yksimastoinen laiva, jossa on yleisimmin neljä purjetta. Englantilaisten kuttereiden erikoispiirteenä oli sisään vedettävä keulapuomi. Kuttereita käytettiin taistelu-, tiedustelu-, vartiointi- ja viestialuksina. Kuttereita kuului myös Venäjän ja Ruotsin laivastoon 1700 -luvulla. Venäläisillä oli mm. pieniä ja isoja mörssäreillä varustettuja pommikuttereita.

KUUNARI
Nimitys juontuu takiloinnista. Suomessa yleisimmin kaksimastoinen laiva, jonka keulamastoon oli taklattu raakapurjeet ja isomastoon kahveli- ja latvapurjeet. Nimitys esiintyy 1700 -luvulla F.H. Chapmanin alustyypissä. Samalla vuosisadalla kuunareita käytettiin Ruotsin ja Venäjän laivastoissa tiedustelutehtävissä.  Kaljaasia kutsutaan myös kuunariksi, jolloin käytetään nimitystä kolmi- tai nelimastokuunari. Tiettävästi ensimmäinen kuunari rakennettiin USA:ssa vuonna 1713. Kuunaritakila tunnettiin kuitenkin ennen tätä Euroopassa.

KUUNARIPRIKI, BRIKANTTIINI
Kaksimastoinen purjealus. Nimitys juontuu takilasta, jossa on kuunarimastot. Molemmissa mastoissa on kaksi raakapurjetta. Fokkamastossa oli kahvelifokka, keulalatvapurje ja keulaprammipurje. Isomastossa oli isopurje, isolatvapurje ja isoprammipurje.

KUUTTI (1500 -luvun alussa Olaus Magnuksen mukaan)
Kuutin laudat tehtiin halkaisemalla solakoita lautoja honkatukista. Laudat liitettiin toisiinsa puunjuurilla tai nitomalla väännettyjen vitsojen avulla. Juurien ja vitsaksien sijaan saatettiin käyttää myös auringossa kuivattuja poron jänteitä. Tarpeen mukaan laitettiin puuvaarnoja. Lopuksi alus tervattiin.

Kuutin runko rakennettiin lyhyehköksi, leveäksi ja matalakulkuiseksi. Ankkuritouveina käytettiin haapa- tai koivuntuohta. Ankkuri tehtiin sopivasta juurakosta kivipainoin. Kuutilla voidaan tarkoittaa myös yksipuista ruuhea, jonka sivussa on kylkiäispuut. Historiankirjoituksessa nimitystä käytetään yleensä maalaisalusten yhteydessä.

KUUTTO, KUUTTA
Veneruuhi, kaksimastoinen kannellinen purjealus tai tavarankuljetukseen käytetty 3-13 lästin kantoinen alus, jota voitiin myös soutaa. Kuutoilla purjehdittiin Tallinnaan, Saarenmaalle, Gotlantiin ja Danzigiin. Esimerkkeinä 1700 -luvun alkupuolen kuutoista voidaan mainita 30 lästin Einigeit ja 20 lästin Högfors.

LAIVAMIESLOTJAT, SOTALOTJAT
Vuonna 1601 annettiin määräys sotalotjien rakentamisesta. Jokaisen merikaupungin oli rakennettava varallisuutensa mukaan sotalotjia. Määräyksellä haluttiin vapauttaa porvarien omistamat kauppa-alukset kruunun pakko-otolta.

Laivamieslotjat olivat Ruotsin sotaväelle kuuluvia tammirakenteisia aluksia, joiden pituus oli 12 metriä ja leveys 3,9 metriä. Laita oli kahdeksan lautaa korkea (1,2 metriä). Lotjissa oli tavallisesti kahdeksan airoparia, 17 miestä ja kaksi pientä tykkiä. Eri paikkakuntien lotjat erotettiin toisistaan merkkien, värien ja nimien avulla. Lotjiin tarvittavat rahat kerättiin porvareilta.

LAUTTAVENE
Suurikokoinen laatikkomainen purjein varustettu venäläisen sotaväen käyttämä kuljetusalus keskiajalla.

LINJALAIVA, TÄYSLAITA-ALUS
Nykyisin linjalaivalla voidaan tarkoittaa mitä tahansa matkustaja- tai rahtilaivaa, joka liikennöi säännöllisellä reitillä. Aiemmin nimityksellä tarkoitettiin tietyn taistelujärjestyksen "linjan" mukaisesti taistelevia yli 50 -tykin aluksia. Alukset purjehtivat yleensä jonomuodostelmassa pystyäkseen ampumaan täyslaidallisia vihollista kohti.

Varhaisimpina aikoina englantilaisten laivojen luokitus perustui kapteenille suoritettuun maksuun. 1500 -luvulla aluksen luokka ilmoitettiin miehistön määränä ja kantokykynä tonneissa. Charles I:n ajasta vuoteen 1850 saakka englantilaiset luokittelivat aluksensa kuuteen kokoluokkaan.

Vuonna 1652 Hollantia vastaan käydyssä merisodassa Englannilla oli käytössä kaikki kuusi luokkaa. Tuolloin luokitus oli seuraava:

  • I-luokka yli 300 miestä
  • II-luokka yli 200 miestä
  • III-luokka yli 150 miestä
  • IV-luokka yli 100 miestä
  • V-luokka yli 50 miestä
  • VI-luokka alle 50 miestä

Vuonna 1677 Pepys muutti luokituksen tarkoittamaan kuinka monta miestä tarvittiin kanuunaa kohden. Esimerkiksi 32 -naulan tykin käsittelemiseen tarvittiin 14 miestä joista jokaisella oli määrätty tehtävä. Laivan luokka riippui nyt kanuunojen koosta ja miehistön määrästä.

Vuonna 1716 kuningas George I antoi määräyksen, joka teki tarpeettomaksi miettiä miesmäärää kanuunaa kohden laivan luokan selvittämiseksi. Uusi luokkanumerointi perustui nyt ainoastaan kanuunojen määrään laivaa kohden. Numeroluokiteltujen alusten lisäksi oli käytössä kaikkein pienimmät 16 -kanuunan priki ja 12 -kanuunan korvetti.

LORJA, ÖYKKI
Lautaruuhi.

LOTJA, PROOMU, LEHTERI, BARGE, TJALK
Pienempiä aluksia nimitettiin 1600 -luvulla yleisesti lotjiksi. Lotja oli kaikkein yleisin alustyyppimme 1700 -luvulla. Lotjat olivat tavanomaisia Viipurin ja Pietarin välisessä liikenteessä. Matalakulkuisuutensa vuoksi niitä käytettiin myös Viipuria ympäröivien ulkosatamien väliseen tavarankuljetukseen. Venäjällä lotjia käytettiin tykistön soutualuksina mm. Ruotsin ja Venäjän välisessä sodassa 1700 -luvun alussa. Lotjat olivat tasapohjaisia matalakulkuisia ja purjein varustettuja.

Vanhassa venäläismallisessa lotjassa oli pysty perävannas ja suora eteenpäin työntyvä keulavannas. Alus oli limisaumainen, yhdellä tolppamastolla varustettu ja kanneton. Maston huipussa oli usein lohikäärmekoriste (vennanmato). Lotjaa voitiin soutaa. Aluksessa oli 11-16 hengen miehistö. Venäläisessä lotjassa on joitakin samoja rakennepiirteitä kuin vanhimmissa koggi -aluksissa. Lotjia käytettiin paljon Venäjän joilla mm. jauho- suola- ja puulastien kuljetuksessa. Ruotsalaisten lotjissa oli yksi tai kaksi mastoa.

Talonpoikaislotjat olivat noin kahden lästin kantoisia ja liikkuivat joko purjehtien, soutaen tai sauvomalla. 1800 -luvulla Helsingissä toimi rahdinsoutajien ammattikunta. Lotjakunnan muodosti kaksi soutajaa jotka kuljettivat lotjilla tavaraa Helsinkiin. Toiminta-alue ulottui Porvoosta Siuntioon Pikkalaan saakka.

Lotjien erityisnimitykset esim. "tervalotja" juontuvat niiden kuljettaman lastin mukaan. Lastin laatu määräsi yleensä aluksen koon ja rakennelujuuden. Muita merkittäviä eroavaisuuksia ei ollut.

LOTJA, PURJELOTJA (Saimaa)
Saimaalla 1700-1800-luvuilla yleinen purjelotjaksi kutsuttu alus. Sen kerrotaan olleen 20-33 metriä pitkä erityisesti puutavarankuljetukseen rakennettu ja käytetty. Tämän lotjan tunnusomainen piirre oli limisaumainen pohjalaudoitus vesirajaan asti. Muu osa rungosta oli rakennettu tasasaumaiseksi. 1720 -luvulla varustettiin kaksi lotjaa nikhakoin Saimaan puolustusta varten. Todennäköisesti Saimaan purjelotja muistutti suuresti 1700 -luvun rannikkoalusta.

LOTJA (Laatokka)
Laatokan lotjat olivat purjeellisia ja soudettavia. Kantavuudeltaan lotjat olivat 3-13 lästiä.

MASTOTON KANNELLINEN LOTJA (Saimaa)
Rungot olivat 29,6 metriä pitkiä ja 4 metriä leveitä. Hinattava alus.

MATKAVENE, VIISKERTAINEN (ks. Uisko - Laatokalla)
Pohjanlahdella käytetty kookas merivene. Nimitys viiskertainen (Nauvo) on veneen kylkilautojen (latakertojen) mukaan annettu.

MERIVENE, PESÄVENE
Rysäveneenä käytetty vene.

NEUFI, NEFS
Englantilainen joukkojen kuljetukseen käytetty sivukölillä varustettu sota-alus, joka oli käytössä 1200-1500 -luvuilla. Varhaisimmat tyypit muistuttavat paljon knarria. Laivassa on yksi raakatakiloitu tolppamasto. Perässä ja keulassa on lähes neliömäiset suuret kastellit. Laivat olivat noin 21 metriä pitkiä ja 7,6 metriä leveitä. Myöhempää mallia voidaan pitää englantilaisena koggi -laivana. Siinä oli suora perä- ja keularanka. Peräranka oli keularankaa lyhyempi.

PAKETTILAIVA
"Säännöllisessä" liikenteessä matkustajia ja postia kuljettava, usein fregattirunkoinen alus.

PARKKA, SPARKKA, KIVIPARKKA
Rakennustöissä maa-aineksen ja kivien kuljetukseen käytettyjä proomuja, jotka sopivat mm. Saimaan kanavaliikenteeseen. Proomun pituus oli noin 16 syltä. Venäjän jokireiteillä ja Laatokan kanavilla purjehti jauhoja kuljettavia leipäparkkoja ja halkolastissa seilaavia halkoparkkoja. Parkalla on saatettu tarkoittaa myös saimaa.

PARKKI
Laivaston parkit olivat kolmimastoisia kantavuudeltaan 50-70 lästiä. Kanuunoiden lukumäärä vaihteli ollen suurimmillaan yli 30 putkea. Miehistön lukumäärä oli noin 60-70 henkilöä. Kauppalaivana kolmimastoinen melko suurikokoinen alus, jonka keulavannas oli ilman kaljuunaa ja perä ilman galleriaa.

Ensimmäiset parkit rakennettiin Suomessa 1700 -luvun lopulla. Nimitys juontuu 1700 -luvulla rungon perusteella, mutta sai samalla vuosisadalla uuden merkityksen parkkitakiloinnin tultua käyttöön.

Parkkitakilan synnystä esiintyy erilaisia näkemyksiä. Eräiden tutkijoiden mukaan parkkitakila syntyi kehittämällä kreijarin takilointia. Jotkut olettavat takilan kehittyneen snauprikistä.

1800 -luvulla ja teräsrunkoisten laivojen aikakaudella nimityksellä ymmärrettiin aina takilointia. Keula- ja isomasto oli takiloitu raakapurjeilla sekä mesaanimasto kahveli- ja latvapurjeella.

PINASSI
Suomessa Pinassi tuli käyttöön 1600 -luvun alussa. Pinassiksi kutsuttiin kuunaritakiloitua pientä purjealusta. Mikäli edellä mainittu pitää paikkansa merkitsi nimitys meillä täysin eri laivatyyppiä ulkomaiseen pinassiin verrattuna.

Ulkomaisessa lähdekirjallisuudessa pinassi mainitaan 1500-1600 -lukujen yksi- tai kaksikantisena kolmimastoisena raakatakiloituna kauppa- ja sota-aluksena, jonka pituus oli noin 35-40 metrin luokkaa.

Eräät ulkomaiset tutkijat uskovat perustellusti fregatin kehittyneen nimenomaan pinassista. Pinassit olivat nopeita aluksia ja niillä purjehdittiin kaukomatkoja Itä- ja Länsi-Intiaan.

PINKKI, PINKA, PINKE, PINQUE
Alustyypin uskotaan kehittyneen hollantilaisesta flöitistä. F.H. Chapmanin kuvaamassa pinkissä erottuu tyypillisenä piirteenä pyöreä peränmuoto jossa on kapea peräpeili. Keulavannas on ilman kaljuunaa. F.H. Chapmanin kuvaamaa pinkkiä ei voi rinnastaa sen varhaisempaan merkitykseen. 

Aina Lähteenoja mainitsee pinassin syrjäyttäneen pinka -tyypin 1500 - 1600-lukujen vaihteessa. Pommerin rannikolla Pinkalla tarkoitettiin täyden laivan yksinkertaisempaa muunnosta. Pinka nimi esiintyy Suomessa useiden 1500 -luvun laivaston alusten nimissä esim. Blåpinkan, Flemings pinka, Lybs pinka, Lille Pinkan jne.

PITÄJÄNVENE
Ruotsin valtakauden aikana maakunnissa sotaväen kuljetukseen käytettyjä suurikokoisia veneitä.

POLTTOLAIVA
Polttolaivaa käytettiin ilman miehistöä sytyttämään vihollislaivaston aluksia palamaan. Päästämällä polttolaiva ajelehtimaan kohti vihollisen linjaa toivottiin sen aiheuttavan läpimurtoaukkoja taistelulinjaan. Ruotsalaiset käyttivät tätä taktiikkaa Viipurinlahden läpimurtotaistelun yhteydessä 3.7.1770. Polttolaivoina käytettiin eri tyyppisiä käytöstä poistettuja tai sotasaaliina saatuja 14-25 metrin pituisia aluksia.

PRIKI
Kaksimastoinen tasasaumainen alus. Molemmissa mastoissa raakapurjeet ja isomastossa lisäksi kahvelipurje. Takilan ansiosta erittäin hyvin ohjautuva. Suosittu kauppa- ja sota- aluksena.

PROOMU, PROOMI, RAHTIPROOMU (Saimaa)
Avonaisia 13,2-29,3 metriä pitkiä ja 3,5-6,7 metriä leveitä skanssilla varustettuja aluksia. Tässä yhteydessä proomu on hinattava alus.

PUOLIKALEERI
Lähdevertailussa kaleerien luokittelussa esiintyy merkittäviä ristiriitaisuuksia. Näyttää ilmeiseltä, että nimityksen luotettavin mitallinen perusta on miehistön määrä. Venäjän laivastossa seuraavan kaavan mukaan:

  • Kaleeri noin 500 miestä.
  • Puolikaleeri noin 250 miestä.
  • Neljänneskaleeri 125 miestä.

Ruotsilla oli muutamia puolikaleereja mm. Stören, Svärdfisken, Cabeljau sekä Delfinen.

Savonlinnassa rakennettiin puolikaleereja mäntypuusta. Varat kuuden puolikaleerin rakentamiseen myönnettiin vuonna 1739. Linnoituksen antautumisen yhteydessä 8.8.1742 luovutettiin kolme melkein valmiiksi rakennettua puolikaleeria venäläisille. Alukset olivat 21 metriä pitkiä ja 4 metriä leveitä. Niitä voitiin liikutella latinalaispurjeiden lisäksi 12 airoparin voimin.

PUOLIKANNELLINEN LASTIVENE (Saimaa)
Suuria 23 metriä pitkiä ja 5,9 metriä leveitä skanssilla varustettuja puurakenteisia aluksia.

PUOLIKANNELLINEN PROOMU (Saimaa)
Proomut olivat 22,3-26 metriä pitkiä ja 5,3-6,7 metriä leveitä aluksia, joissa skanssi sijaitsi kannen päällä.

PUOLIPROOMU
Pienempiä sotaväen käyttämiä aluksia, joissa palveli normaalia vähemmän miehistöä.

PURSI
Kansanomainen yleisnimitys pienehköistä 3-10 lästin kantoisista purjealuksista. Pursi tarkoitti myös laivavenettä ja oli pienempi ja kevytkulkuisempi kuin isovene (ks.sluuppi). Venäläisiä tavarankuljetukseen käytettyjä 1700 -luvun pursia olivat 8 lästin William, 6 lästin St. Peter ja 5 lästin Sergei.

PÄÄLLIKKÖKALEERI
Kaleerieskaaderin johtolaiva, mistä eskaaderin päällikkö johtaa divisioonan manöövereitä. Divisioonat merkittiin erivärisillä viireillä.

RIIAN LAIVA
Vuonna 1215 hyökkäsivät eestiläiset suuren laivaston turvin Riikaan. Satama suljettiin upottamalla useita laivoja purjehdusesteeksi. Vuonna 1939 löydettiin Riiassa 6-7 metrin syvyydestä laivanhylky umpeen kasvaneen Vienanjoen haaravirran Rigan kohdalta. Puuanalyysin mukaan laiva on peräisin 1200-1300 -luvulta. Hylyn dokumentoinnin ja tutkimusten pohjalta valmistettiin nk. "Riian laivan" piirustukset ja pienoismalli.

RUUKKIEN PURRET (Antskog, Fiskars, Billnäs, Fagervik)
Rungot 8-16 lästin kantoisia. Pursia käytettiin pääasiassa Ruotsiin suuntautuvassa rahtiliikenteessä. Käytössä oli myös pienempiä lotkia ja veneitä kantavuudeltaan 3-6 lästiä.

SAARISTOFREGATTI
Nimityksellä tarkoitetaan F. H. Chapmanin ja Ehrensvärdin yhteistyössä suunnittelemia uusia laivatyyppejä, joilla haluttiin korvata kaleerit. Alukset olivat soudettavia. Eräät tutkijat uskovat, että shebekki toimi suunnittelijoiden esikuvana.

Saaristofregatit nimettiin tyypeittäin Suomen maakuntien mukaan:

  • Hämeenmaa
  • Pohjanmaa
  • Turunmaa
  • Uusimaa

Turunmaassa airoportit sijaitsivat tykkiporttien alapuolella. Tyyppi oli kolmimastoinen ja kaljuunallinen.

Hämeenmaassa airoportit sijaitsivat tykkiporttien välissä. Aluksessa oli kolmimastoinen takila ja kaljuuna.

Pohjanmaassa airojen hankaimet sijaitsivat parraslaidassa. Takila oli kaksimastoinen ja runko ilman kaljuunaa. Tyyppi oli saaristofregateista pienin.

Uusimaassa oli kolmimastoinen takila. Airoparien määrä pudotettiin kahdestakymmenestä neljääntoista.

Venäjän soutulaivastossa palveli saaristofregateiksi kutsuttuja aluksia, joiden pituus oli noin 40 metriä ja leveys 10 metriä. Tämän lisäksi oli ns. ruotsalaistyyppisiä Turunmaa ja Uudenmaa luokan aluksia. Venäjän laivastossa siirryttiin 1770 -luvun lopulla käyttämään valmistuvien alusten keulakuvina kaksipäistä kotkaa. Pääaseistuksena oli 18 naulan kanuunat patterikannella.

SAIMA, SOIMA, JAUHOSAIMA, SOUTUSAIMA, KALASAIMA (Laatokka)
Rungot 9-12 metrin pituisia, 2,5-3 metrin levyisiä ja 1,2-1,3 metrin korkuisia kaksimastoisia, katettuja tai avoimia. Tasapohjaisissa aluksissa oli ainoastaan keulaosassa lyhyt ja matala köli. Keula- ja peräranka nousivat jyrkästi. Ylin lauta partaassa kaartui ulospäin. Soutusaimoissa ei ollut takilaa. 

Soimaksi kutsuttiin myös kolmimastoista alusta, jonka pituus oli 15-30 metriä ja leveys 6-8 metriä. Kajuutta oli varustettu uunilla. Rahtia aluksella voitiin kuljettaa esim. 8000-9000 kappaletta lautoja. Miehistöä tarvittiin kolme henkilöä.

Elävän kalan kuljetukseen käytetyissä kalasaimoissa oli vedellä täytetty sumppu aluksen keskiosassa. Sumpussa oli reikiä joista vesi pääsi virtaamaan aluksen liikkeellä ollessa. Kalasaimoja oli lähinnä rannikon asukkailla ja niitä oli käytössä jo galjottien aikana 1900 -luvun alkupuolelle saakka.

SAIRAALALAIVA
Sairaalaksi sisustettu alus, jonne merisodassa haavoittuneet pyrittiin siirtämään hoitoa saamaan. 1600 -luvun alussa pyrittiin palkkaamaan parturi jokaiseen vara-amiraalin alukseen hoitamaan sairaita ja haavoittuneita.

Vuonna 1654 palkattiin Petrus Schallerus laivaston ylilääkäriksi. Amiraliteetti palkkasi myös muutamia välskäreitä joiden oli hankittava itselleen kisällejä avuksi. 1700-luvulla varsinaisesta sairaalavarustuksesta ei voi puhua. Välineitä oli niukasti jos lainkaan.

Hattujen sodan aikana "Noae arcj" ja "Flundran" -nimiset laivat kuljettivat haavoittuneita Suomesta Ruotsiin. Ruotsinsalmen meritaistelun aikana sairaalalaivana toimi Turunmaa -luokan saaristofregatti "Lodbrok".

Sairaalalaivoina toimi useita eri tyyppisiä laivoja. Useimmat soudettavia ja muutamalla kanuunalla varustettuja. Apteekkarille, sairaille ja varusteille pyrittiin järjestämään omat tilansa, mutta laivan ruumassa olkipahnoilla makasivat rinta rinnan sairaat ja kuolleet.

SALAINEN ALUS
Nimitys kuvaa käyttötarkoitusta. Venäjän kaleerilaivastossa yleensä kevyitä fregatteja.

SEILIPAATTI
Merivene, jonka runko oli 4-8 metrin pituinen. Veneet olivat limisaumaisia ja varustettu yhdellä tai kahdella purjeella (seilillä). Purjeiden nimitykset olivat klyyvarseili, fokkaseili ja isoseili. Suurimpia kutsuttiin myös verkkopaateiksi. Seilipaatteja käytettiin 1900 -luvun alkupuolelle saakka koko rannikon osuudella.

SHEBEKKI
Kolmimastoinen latinalaispurjein takiloitu purjealus Välimerellä. Tunnettuja ovat Algerialaiset merirosvoalukset. Tykit on sijoitettu täyslaitajärjestykseen. Venäjän laivaston shebekit olivat muunneltuja Välimeren esikuvastaan. Niissä oli mm. suurempi tulivoima, vastaten Ruotsin laivaston saaristofregatteja.

Shebekissä airoportit sijaitsivat tykkiporttien alapuolella. Alukset veistettiin Kronstadtin telakalla. Suomalaisille tunnetuin shebekki lienee Ruotsinsalmen meritaistelussa tuhoutunut fregattitaklattu 26 -tykin Prozerpina. Alus laskettiin vesille 16.3.1789. Samaan aikaan rakennettuja shebekkejä olivat myös Minerva, Belona ja Diana. Ruotsalaiset olivat todenneet shebekin edut kaleeriin verrattuna ja ehdottivat vuonna 1751 tämän tyypin käyttöönottoa. Myönteistä päätöstä asiasta ei koskaan tehty.

SIIPIPYÖRÄLAIVA
Kokeilut tällä laivatyypillä tehtiin jo 1500-1700-luvuilla. Tiettävästi ensimmäisen siipirataslaivan rakensi espanjalainen merikapteeni Vasco de Garay 1545. Alus liikkui molemmille sivuille asennettujen siipirattaiden avulla, joiden pyörittämiseen käytettiin ihmis- tai härkävoimaa.

Ranskalainen professori Denis Papin rakensi 1707 höyrykoneella liikkuvan sivu-siipipyöräaluksen. 

Englantilainen Jonathan rakensi perä-siipipyörällisen höyryveneen 1736. Alus rakennettiin hinaustarkoituksiin. Käyttökelpoisen konstruktion toteuttivat skotlantilaiset Patrick Miller ja William Symington vuonna 1788.

Suomeen siipirataslaiva tuli vuonna 1833, kun Puhoksen sahan omistaja N.L. Arppe rakennutti itselleen Ilmarinen-nimisen siipirataslaivan. Laivan höyrykone valmistettiin Pietarissa.

Suomen ensimmäinen merikäyttöön valmistettu siipiratasalus oli vuonna 1835 rakennettu Storfurst Menschikoff.

Vanhimmat siipipyörälaivat varustettiin usein apupurjeilla. Myös joihinkin suuriin purjelaivoihin asennettiin siipirataskoneisto.

SKAMPAVOIJA
Ks. kaleeri.

SKEIDI, SKEID, DRAKE, DRAAKKI, PITKÄLAIVA, LOHIKÄÄRMELAIVA
Viikinkien käyttämä suurin sotalaivatyyppi esim. Ormen Lange (pituus noin 46 metriä).

SLUUPPI
Laivastoissa tiedustelu- ja yhteysaluksena käytetty pienikokoinen purjealus (tykkisluuppi ks. tykkipursi).

SNAU, SNAULAIVA, SNAUPRIKI, SNOU SHIP
Kaksimastoinen alus. Nimitys juontuu takilan mukaan. Raakatakiloidun isomaston takana oli märssyyn ulottuva ohut ns. snaumasto. Nimityksen alkuperää ei tunneta. Takilointia käytettiin useissa eri runkotyypeissä. Snaut olivat kantavuudeltaan 80-110 lästiä.

SOIMA, DONSKOTTI (Laatokka)
Ks. seilipaatti ja saima.

SOIMU
Pienempi proomutyyppi, jonka keula- ja perämuoto olivat teräviä. Pohja- sekä sivut olivat kaltevia.

SOTALOTJA
Sotaväen kuljetustarpeen tyydyttämiseksi rakennettiin Suomessa useita lotjia vuosina 1588 - 1589. Lotjien varustukseen kuului mm. ankkuri, touvi, purje, staagi ym. 

Vuoden 1589 lotjanrakennus jakautui paikkakunnittain ja määrällisesti seuraavasti:

  • Pohjanmaalla 20
  • Ala-Satakunta 10
  • Pohjois-Suomessa 7
  • Etelä-Suomessa 9

Pohjanmaan veistämöillä rakennettiin vuonna 1613 yhdeksän lotjaa ja seuraavana vuonna ympäröivissä maakunnissa kolmekymmentä lotjaa.

STRUSSI
Yksimastoinen soudettava purjealus 1500-1600 -luvulla. Perässä kiinteäksi rakennettu kastellityyppinen koroke. Keularanka kaareva ja ilman kaljuunaa.

SUURHAAPIO, PAUHAVENE, RÄÄKIPAATTI (Vehkalahti)
Limisaumainen kaksimastoinen suurikokoinen avonainen venetyyppi. 1800 -luvulla kuorsalolaiset ja tammiolaiset kalastajat käyttivät venettä mm. suolasilakan kuljetuksessa Viroon. Hylkeenpyynnissä venettä käytettiin yöpymiseen. Pohjaan kiinnitetyn jalaksen (rouki) avulla venettä oli helppo työntää jäällä.

TAVARAVENE
Saaristovenettä hieman tukevampi alus. Kantavuudeltaan noin yhden lästin luokkaa.

TYKKIJOLLA
Tykkijollat olivat soutu-aluksia, joita rakennettiin Ruotsin laivastolle mm. Pohjanmaan veistämöllä, Turussa ja eri puolilla Suomenlahden rannikkoa yhteensä noin kahdeksankymmentäseitsemän kappaletta. F. H. Chapmania pidetään tykkijollan kehittäjänä. Aseistuksena 18 tai 24 -naulainen kanuuna. Tykin lavetti oli asennettu kiinteästi aluksen runkoon.

Erikoisuutena oli ns. holvattu pyrstö. Pyrstö oli noin 3,3 metriä pitkä ja ulottui sisään vedetyn peräpeilin ulkopuolelle. Pyrstön avulla saatiin lisättyä perätykin vaatimaa kantokykyä. Varkauteen oli sijoitettu neljä ja Ristiinaan kahdeksan tykkijollaa. Tykkijollan isompi versio on tykkipursi (tykkivene). Venäjän kaleerilaivastoon kuului myös vastaavia aluksia. Tykkijollan etuna oli matalakulkuisuus. Jolla tarvitsi vettä alleen vain metrin verran.

TYKKIPROOMU
Runko laakea, tasapohjainen ja airoilla varustettu. Tykkien määrä vaihteli ollen kaleeria tulivoimaisempi. Tykkiproomua pidetään ruotsalaisten keksintönä.

TYKKIPURSI, TYKKISLUUPPI
Pommerin sodasta saatujen kokemusten pohjalta oli Ruotsin saaristolaivastoa päätetty kehittää. Päätösten seurauksena Chapman suunnitteli joukon uusia alustyyppejä, joita varten laadittiin uusi taistelutaktiikka.

Chapman ehdotti rakennettavaksi kahdentyyppisiä tykkipursia, jotka olivat kooltaan ja aseistukseltaan eri suuruisia. Vuonna 1776 ruotsalaiset päättivät rakentaa kaksitoista soudettavaa 10-12 airoparilla varustettua tykkipurtta. Ominaisuuksiltaan alustyyppiä pidettiin onnistuneena.

Chapmanin piirustusten mukaan tykkipursi kuvataan kahdella 18 -naulan kanuunalla aseistettuna, mutta neljään asennettiin 18 -naulaiset ja kahdeksaan 24 -naulaiset kanuunat. Runko on rakennettu tasasaumaiseksi ja taklattu kahdella sluuppitakiloidulla mastolla, joista etumasto on sijoitettu aivan keulaan. Takila oli tarvittaessa mahdollista kaataa. Varkauteen oli sijoitettu kahdeksan tykkipurtta. Venäjän kaleerilaivastoon kuului myös vastaavia aluksia.

TYKKIVENE
Yleisnimitys saaristolaivaston eri tykistöaluksista joissa käytettiin pääaseistuksena 12-24 naulan kanuunoita. Tykkiveneistä viimeinen rakennettiin vuonna 1841.

UISKO, MATKAVENE (Laatokka)
Kansanomainen nimitys mastolla varustetusta soutuveneestä Laatokalla. Uiskoa käytettiin kauppa- ja sota -aluksena. Uisko esiintyy myös matka- ja pitäjänveneiden nimityksenä. Pitäjät ylläpitivät veneitä joita käytettiin kruunun kuljetuksiin.

UIVA PATTERI
Hinattavia tykkilauttoja. Nimitettiin järjestysnumeron mukaan esimerkiksi: n:o 1 ja n:o 2.

VENE, HAAHTI
Rungot noin 0,5-1 lästin kantoisia 5-6 lautaisia saaristoveneitä.

VESIPROOMU
Vesiproomuja käytetään pienen puutavaran kuljetukseen. Vesiproomu katsotaan erääksi lauttamuodoksi, koska aluksen tarkoituksena ei ole pitää puutavaraa pinnalla, vaan estää hukkumasta. Puutavaran lastaaminen ja purkaminen vesiproomuun on helppoa ja yksinkertaista.

Vesiproomun keula sekä perän vedenyläpuolinen osa on laudoitettu vaakasuoralla laudoituksella. Laatokalla käytettyyn vesiproomuun mahtuu noin 700-800 kuutiometriä puutavaraa. 

VIESTIALUS
Sotalaivaston käytössä olleita eri tyyppisiä pienempiä aluksia kuten esimerkiksi kuttereita.

YKSIMASTOINEN HÖYRYLOTJA (Saimaa)
Rungot noin 25,1-31 metrin pituisia ja 6,4-7,1 metrin levyisiä höyrykoneella varustettuja puurakenteisia aluksia. Koneruuman pituus noin 5,55 metriä.