Julkaisut

Seurallamme on oma julkaisusarja sekä rahoituslähteitä alan kotimaisten opinnäytteiden ja artikkeleiden julkaisemista varten, joista saa lisätietoja mas@mas.fi. Sen lisäksi ylläpidämme hylkykotisivuja tutkimillemme hylyille sekä julkaisemme tutkimusraportteja ja vuosittaisia toimintakertomuksia, joista saa hyvän kuvan toiminnastamme.

 


Julkaistut hylyt alta löytyvät niiden tutkimiemme hylkyjen "kotisivut", joista olemme ehtineet tuottaa ja julkaista hylkyontologiamme määritelmän mukaisen tutkimusraportin 3D-malleineen, alustavine ajoituksineen ja tarkistettuine sijainteineen.

Tieteelliset julkaisut osioon, olemme keränneet seuramme toimintaan liittyviä tieteellisiä julkaisuja ja artikkeleita.

Artikkelit sivulla on erilaisia, lähinnä jäsenistöllemme tarkoitettuja vapaamuotoisia artikkeleita ja bloggauksia toimintaamme liittyvistä aiheista.

Julkaisuarkisto on nimensä mukaisesti arkisto seuramme toiminnan alkuvuosina kerätylle aineistolle, jota on julkaistu erilaisissa kirjoissa ja myös seuran ensimmäisillä kotisivuilla. Hylkykohteiden osalta se saattaa sisältää vanhentunutta tietoa.