Vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin ainakin siinä mielessä, että Tieteiden Yön esitelmämme olivat taas menestyksiä => ehkä saamme isomman tilan ensi kerralla? Hallitus on kokoontunut jo kolme kertaa ja klubi-illatkin ovat käynnistyneet - viikon päästä on seuraava. Julkaisupuolellakin olemme edistyneet eli Tieteessä Tapahtuu -lehden vuoden 2025 viimeisessä numerossa oli pitkä artikkeli seuramme tutkimustoiminnasta (unohtui edellisestä jäsenkirjeestä) ja
uusimmassa Yliopisto-lehdessä oli hieno juttu Eero Saarisen "Coffee Wrecks" -väitöskirjatutkimushankkeesta. Nyt ei puutu enää kuin vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita, mutta uskon niitäkin vielä tänä vuonna ilmestyvän. Aineistoahan meillä on vaikka kuinka paljon eli jos jollakulla on tekemisen puutetta, niin kaikenlaista hommaa olisi tarjolla! Sukeltajille on 3D-ontologian täydentämistä, nörteille Drupal11-käyttöönottoa ja sivuston siirtämistä sinne (nyt 7:ssa). Aineiston järjestämistä niin sähköisesti kuin fyysisen kirjaston suhteenkin on tarjolla ja jos omaat kirjallisia taipumuksia, niin hylkyjen tutkimuskotisivuja pitäisi kirjoitella auki Käden taitoja tarvittaisiin tutkimusvälineiden korjaamisessa jne. Viestiä mas@mas.fi niin et ehdi pitkästymään

VUOSIKERTOMUS ON JULKAISTU
Vuosikertomus on melkein kolmanneksen laajempi kuin toissa vuonna, mutta ihmekös tuo kun 30-vuotisjuhlavuotemme oli varmaan toiminnantäytteisin vuosi ikinä - niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Juhlavuotta karakterisoivat vielä monet saammamme tunnustukset, jotka osaltaan velvoittivat meitä juhlistamaankin niitä. Kuoharia juotiin moneen otteeseen, mutta voimme kyllä todeta ansainneemme joka tilkan.
MAS MUUTTAA MAAILMAA
Niklas Erikssonin virtuaalisukelluksella tunnistaman Falkenin tarina ja James Fowlerin haljenneiden tykkien tunnistaminen GA:n 3D-mallista ovat alkaneet mullistamaan meriarkeologian maailmaa. Meriarkeologin työnkuvan muuttuessa akateemisemmaksi, tutkimusaineistomme syrjäinen sijainti ei enää ole ongelma. IKUWA8:ssa luomamme kontaktit ovat osaltaan johtaneet siihen, että melkein kerran viikossa kerron ontologiatutkimuksestamme jollekin tutkijalle tai professorille - huomenna (tänään) taas Itä-Carolinan yliopiston seuraavalle vuosikurssille. Yksi lupaavimpia yhteistyöhankkeita on käynnistynyt Länsi-Australian yliopiston kanssa, jonka tuloksia ajattelin demota torstaina kaivauskauden esittelyssä, jos demo-demoni suo. 
TULEVAA TOIMINTAA
Toimintakalenteri mas.fi/toiminta on taas päivitetty - kannattaa tutustua! Oma toimintamme on toki etusivullakin, mutta sidosryhmiemme ohjelma löytyy vain kalenterista tai facesta.
- Ylihuomenna torstaina 19. ja perjantaina 20. maaliskuuta on perinteiset Kansallismuseon järjestämän "Kaivauspäivät", joskin ne museon remontin takia järjestetään Hakaniemenrannan monitoimitilassa (Hakaniemenranta 6) tai Teamssissa. Kumpanakin aamuna on seuramme jäseniä äänessä. Lisätietoja täältä.
- Tiistaina 24. maaliskuuta on seuraava klubi-ilta Suomenlinnanssa, jossa Pekka Tuuri kertoo hylkyjen kuvaamisesta. Lisätiedot täältä.
- Kahden viikon päästä tiistaina 31. maaliskuuta on seuran vuosikokous Tieteiden Talolla, johon on tullut erillinen sähköpostikutsu ja jonka lisätiedot löytyvä täältä.
- Lauantaina 11. huhtikuuta on seuraava meriarkeologian peruskurssi Helsingissä - lisätiedot täältä.
- Perjantaina 24. huhtikuuta on esitys Saaristomeren hylyistä Turussa ja Teamssissa osana Varsinais-Suomen kaivauspäiviä - listäiedot täältä
- Lauantaina 25. huhtikuuta on seuran esitys ja ständi Sukellusmessuilla Tampereella - listiedot täältä.
- Tiistaina 28. huhtikuuta on kevään viimeinen klubi-ilta, jossa Kalle Virtanen kertoo Viron Valgjärven paaluasumusten tutkimuksista - lisätiedot tulevat tänne.
- Toukokuun 14.-17. päivä olemme kevään tutkimusmatkalla Pirttisaaren suunnalla - ilmoittautuminen ja lisätiedot täältä.
- Toukokuun 23.-24. päivä pidetään meriarkeologian kenttätyökurssi eli NAS Part-1 Helsingissä ja Nurmijärven Sääksjärvellä - lisätiedot ja ilmoittautuminen täältä.
- Kesäkuun 11.-13. päivä pidetään "matkustavat" Merihistorian Päivät Turussa-Helsingissä-Tallinnassa - lisätiedot täältä.
- Kenttätyöleiri pidetään heinäkuun 4.-12. päivä aika pitkälle samalla mallilla kuin 2025 eli Jussarössä ollaan. Lisätiedot ja ilmoittautuminen tulee maaliskuun lopussa tänne.
ROHKEASTI MUKAAN TOIMINTAAN !














