|
Kannanotto opetusministeriölle koskien Suomen merimuseon
uudistamiseksi tehtyjä hankesuunnitelmia ja aiheesta tiedotusvälineissä
virinnyttä keskustelua Saatteeksi Suomen meriarkeologinen seura haluaa kannanotollaan omalta osaltaan korostaa huoltaan Suomen merimuseon tulevaisuudesta ja sille varattujen resurssien riittävyydestä sekä sen museaalisten että viranomaistehtävien hoidosta. Nykyiset resurssit ja Unescon vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelua
koskeva sopimus Sopimus määrittää ne vähimmäistavoitteet, jotka on täytettävä ao. perinnön vaalimisessa. Sopimus velvoittaa jäsenvaltioita mm. varaamaan tarpeellisen määrän viranomaisresursseja vedenalaisten kulttuuriperintölöytöjen rekisteröintiin, suojeluun, konservointiin, esittelyyn ja hallinnointiin. Nykyinen resurssointi, jossa valtakunnallisella merimuseolla on yksi määräaikainen virka vedenalaiseen kulttuuriperintöön erikoistuneelle tutkijalle, yksi virka vettyneisiin materiaaleihin perehtyneelle konservaattorille ja yksi virka sukeltavalle työmestarille, ei voi vastata Unescon sopimuksen asettamia velvoitteita. Nykyiset resurssit ovat täysin alimitoitetut maamme olosuhteisiin nähden. Itämeren merialueilla uponneet alukset ja muut vedenalaiset rakenteet muodostavat hyvän säilyvyytensä vuoksi kansainvälisesti poikkeuksellisen mielenkiintoisen ja arvokkaan kulttuuriperinnön. Vaikeakulkuisille Suomen merialueille on uponnut sen lähes tuhatvuotisen merihistorian aikana tuhansia aluksia. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon kansainvälistäkin huomioita saanut Wrouv Marian hylky. Suomella on merkittävä rooli koko Itämeren alueen yhteisen vedenalaisen kulttuuriperinnön vaalijana. Merialueitten lisäksi Suomella on myös erittäin monimuotoinen, runsas ja hyvin säilynyt muinaisjäännöskanta tuhansissa järvissä käsittäen veden alle jääneitä kivikautisia asuinpaikkoja, erilaisia pyyntivälineitä, ruuhia, veneitä ja laivoja sekä esinelöytöjä. Tarve lisätä resursseja Opetusministeriön Suomen merimuseon aseman uudistamiseksi teettämissä selvityksissä on tarkasteltu lähinnä merimuseon museaalista tehtävää. Selvitysmies Pekka Honkasen 17.01.2000 jättämässä Suomen merimuseota ja Wrouv Marian hylkyä koskevassa raportissa museon viranomaistehtävistä todetaan, että mikäli museosta tehdään säätiöity museo, vaatisi se viranomaistehtävien osalta muutoksia lainsäädäntöön. Museoviraston organisaatiouudistusta valmistellut ohjausryhmä jätti 08.11.2001 muistion, jossa otettiin kantaa merimuseon viranomaistehtävistä museoviraston organisaatiossa sekä museon sijaintipaikasta. Tästä syystä kysymys merimuseon asemasta on ratkaistava erillisenä kysymyksenä sijaintipaikkavertailun pohjalta. Vedenalaisen kulttuuriperinnön hoitoon osoitettavista resursseista ei ilmeisesti ole tehty konkreettisia suunnitelmia. Helsingin, Kotkan ja Turun hankesuunnitelmat Turun kaupungin ja Forum Marinum -säätiön hankesuunnitelmissa todetaan yksiselitteisesti, ettei Forum Marinum voi säätiönä hoitaa viranomaisvelvoitteita, vaan tehtävät on järjestettävä muulla tavalla. Hankesuunnitelmassa oletetaan museoviraston jatkossakin vastaavan viranomaisvelvoitteista. Säätiö on kuitenkin valmis järjestämään tilat meriarkeologiaan liittyviä viranomaistehtäviä hoitavalle yksikölle, mikäli museovirasto päättää sijoittaa yksikön uuden merimuseon yhteyteen. Koska hankesuunnitelmassa ei ole varauduttu huolehtimaan vedenalaisperinnön viranomaistehtävistä, se on kustannusrakenteeltaan huomattavasti Helsingin ja Kotkan hankesuunnitelmia kevyempi. Turun kaupungin ja Forum Marinum -säätiön hankesuunnitelmassa kuitenkin todetaan lisäresurssien tarve vedenalaisten muinaisjäännöksien suojelemiseksi, tutkimiseksi ja hallinnoimiseksi voimassaolevan lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Kaikissa kolmessa esitetyssä hankesuunnitelmassa todetaan tarve lisätä resursseja, mutta vain Helsingin ja Kotkan suunnitelmissa on tehty konkreettiset ehdotukset. Suomen meriarkeologinen seura ei ota kantaa tulevan merimuseon sijaintipaikasta, mutta toivoo, että päättäjien ratkaisujen lähtökohtana on riittävien resurssien turvaaminen vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelu-, tutkimus- ja viranomaistehtävien täyttämiseksi. Kunnioittavasti
|